torstai 3. syyskuuta 2015

Lissää Liebsteriä

Anu haastoi minut Liebster-award haasteeseen. Kertaalleen olen tähän jo ryhtynyt, joten tällä kertaa sen haaste muita, enkä keksi enää uusia kysymyksiä, mutta osallistun kuitenkin.
 
1. Miksi kirjoitat blogia?
Hyvä kysymys. Ihan suorilta en osaa edes vastata. Osasyynä ensimmäinen oma hevonen, jonka arkea haluan kirjata ylös, lähinnä siis itseäni varten. Toki Firre on minusta niin kovin kaunis, että häntä pitää esitellä.
2. Jos saisit 1000 euroa, mitä tekisit sillä?
Veisin miesystävän syömään. Ja ottaisin parit yksityiset valmennustunnit jossain maneesitallilla peilien ympäröimänä.









3. Vahvuutesi ja heikkoutesi hevosten kanssa?
Olen todella hyvä maastakäsittelyssä, oli se sitten ihan vaan hoitamista tai taluttelua, mitä vaan. Ratsastajana olenkin sitten osaamaton senkin edestä.
4. Missä aloitit ratsastamaan?
Ruskeasuolla, Keskustallilla. Ikää mittarissa 6 vuotta.
5. Onko hevosellasi/hevosillasi vuokraajia tai hoitajia, vai oletko kenties itse hoitaja/vuokraaja?  Millaiset sopimukset teillä on, mitä tehtäviin kuuluu jne
Firrellä on kaksi vuokraajaa, jotka käyvät kerta viikkoon. Tyttöjen homma on liikuttaa hevonen ja tarjoilla sapuskat. Kaikkea saa tehdä, mitään muuta ei ole pakko tehdä. Ainoat rajoitukseni ovat, että pimeällä ei lähdetä autojen sekaan maastoon, yksin ei hypätä ja hevosen karvoja ei leikellä. Näin koen homman järkeväksi. Tunneilla saa käydä, ja kisat ei ole poissuljettuja, jos huolehtii järjestelyt itse jne. mutta vielä ei olla niin pitkällä.









6. Mikä saisi sinut lopettamaan hevosharrastuksen?
Kun Firrestä aika jättää, tulee varmasti tauko. Myös vakava loukkaantuminen (siis minun) voisi johtaa pelkoihin, jotka estäisivät palaamasta satulaan. Tai ihan täysi vammautuminen.
7. Paras hevosiin liittyvä muistosi?
Mikään yksittäinen tapahtuma ei ole kovin ihmeellinen. Firren hakeminen kotiin voisi olla, mutta matka oli tosi pitkä ja hevonen saatiin karsinaansa aamuyöllä. Olo oli paha ja uupunut. En muistele hyvällä ;)   Kisasuoritukset ovat olleet aika huonoja. Kaikkiin onnistumisiin liittyy myös mokailut.
Sellainen lämminhenkinen kaipuu sijoittuu Nevakseen, entiseen hoitohevoseeni ja sunnuntaikävelyihin, kun maailma oli hyvä paikka ja maisemat kauniit.

Syysmaisemia Nevaksessa.

8. Osaatko irrottaa hevoselta kengät ja lyödä irtokengän paikalleen?
En. Tai siis kengän saan kyllä irti jos se on jo lähdössä, mutta hyvin kiinni olevaa kenkää en ala riuhtomaan irti. Olisi kyllä aika näpäkkä taito.
9. Kuinka usein puhdistat hevosesi varusteet?
Aina kun siltä näyttää. Suitsia saatan pyyhkiä useamman kerran viikossa, satulaa harvemmin. Sitten aina välillä tulee se puuska, että pestään & rasvataan kaikki kamppeet mitä vaan löytyy. Mutta yleisesti ottaen pesen, kun näyttävät likaisilta. Suojia harjailen melkein päivittäin ja pesen kun muistan.










10. Osallistutko erilaisiin hevostapahtumiin? (Kilpailut, näyttelyt, ravit...)
Nuorempana käytiin tosi usein Laaksolla katsomassa kisoja. Silloin kun toimin Ruskeasuolla, oli tietysti helppo mennä ja olin toimihenkilönäkin. Nyttemmin mietin usein, että olisi hauska käydä, mutta ei tule lähdettyä. Näytteilyissä en ole koskaan ollut, raveissa peräti kerran.
Itsehän kisaan hyvin rajallisesti, mutta tiedä mitä tulevaisuus tuo.

Mairea kisapose viime kesältä.










11. Kuulutko johonkin ratsastusseuraan ja oletko aktiivinen seuratoimija?
Kuulun ratsastusseura Primukseen, sekä olen Ponikoulun Ratsastajien kannatusjäsen. En ole aktiivinen toimija. Ajatus kyllä kutkuttaa, ehkä tulevaisuudessa, kun yliopiston järjestöhommat on muistoja vain.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti