Humputirallaa

Tässä on pidellyt vähän hiljaista kuvien kanssa, kun en ole saanut seuraneitejä mukaani tallille. Mikäs siis parempi ajatus, kuin pyytää omaa isää (joka ei siis tiedä, eikä pahemmin välitäkään hevosista) mukaan kuvaamaan ja katsomaan sitä tyttärensä rahareikää.

Hommahan oli oikein ovela veto, sain kuvia ja pääsin vähän näkemään miltä meidän meno tällä hetkellä näyttää. Kuvia/videota kun ei ole aikoihin sileätyöstä tullut ja peilejä ei kentän laidalla ole, niin en itsekään osannut arvioida onko meidän jolkottelu ulospäin yhtään siveämpää.

Tunneilla ja itsenäisesti todetut asiat ovat hiljalleen alkaneet iskostua omaan ratsastukseen.
Kamalasti veivaava ranne alkaa pysyä suorana, jolloin ohjastuntuma kulkee koko kyynärvarren läpi. Täydellisestä ollaan kaukana, mutta parannusta tapahtuu ja hetkittäin nyrkit ovat jopa pystyssä ja vierekkäin. Sainpa tuossa myös oivalluksen siihen käden elämiseen... Pitkään kun on painotettu käden hiljaa pitämistä, mikä ei sikäli toimi, kun hevosen pää kuitenkin liikkuu, jolloin käden tulisi liikkua mukana. Myötäillä liikettä, ylläpitää tuntuma pehmeästi.
Työnsarkaa siis on, mutta ideasta olen saanut otteen, vaikka omat kädet eivät vielä ihan mukana olisikaan.

Käsi ylös ja jalka alas.

 Viimeisin suuri murhe on oma jalka, jota lähden aina hilaamaan ylöspäin. Jos yritän käyttää pohjetta tai vain keskittyä pitämään jalan hiljaa, se alkaa salaa hivuttautua ylemmäs ja ylemmäs. Ja kyllähän sen itsekin huomaa, painaa jalan ihan lonkasta asti alas - kunnes se taas karkaa.

Koska koko jalan veivaaminen ei ole tarpeeksi, olen kehittänyt itselleni pahan tavan jumputtaa pohkeella, jos apu ei mene välittömästi läpi. Puserran jalalla ja kaivan kantapäällä. Kannukset jalassa osaan hillitä tätä, koska teoriassa minua inhottaa ajatus tökkiä hevosen kylkeä tikuilla... Mutta ilman kannuksia jäänkin häpeilemättä survomaan sitä kantapäätä, jos pienempi apu ei riitä. Ihan kuin ei tietäisi paremmin, mutta kun asiaan ei ole "pakko" keskittyä, se unohtuu ah-niin-helposti.

Tässähän sen taas näkee surullisen hyvin, miten se kantapäällä ratsastaminen saa myös varpaat kääntymään ulospäin, josta luulin jo päässeeni eroon, kun keväällä tähän kovasti kiinnitin huomiota.
Ulos kääntyvä jalkaterä ei itsessään vielä ole paha ongelma, mutta samalla se vääntää koko jalan lonkkaan asti väärään asentoon, ja täyskiero jalka alkaa olla jo ongelma.

Mahtuuhan sitä joukkoon hyviäkin hetkiä. Kuten yleensä se negatiivinen vaan puskee ensimmäisenä silmille ja sen paremman jättää helposti huomiotta. Joku tovihan sitten päätin, että voisin jättää sen virheiden etsimisen pois, kun niitä kuitenkin on aina vaan. Sen sijaan voisi keskittyä niihin parannuksiin ja hyviin juttuihin.

Noh. Kuvia sain ja hetkeen niitä ei sitten olekaan tiedossa, kun ollaan taas vaihteeksi saikulla. Siitä kuitenkin myöhemmin lisää...