Kisavalmistelut aka. paniikki

Oi pyhä jysäys. Oltaisiin lähdössä ensimmäisiin ulkopuolisiin kisoihin Firren kanssa ja mamma on aivan paniikin äärellä. Tykkään tehdä listoja, ja niitä onkin hyvissä ajoin väsätty, ettei mitään tärkeää jäisi matkasta. Ja näin lähempänä alkaa sitten aikataulutus.

Jos pitäisi hoitaa vain itsensä paikalle, niin mikäs siinä. Mutta kun mukana on muutakin porukkaa, kyseessä viikonloppu ja julkinen poikkiliikenne ansaitsee pääkaupunkiseudulla ison miinuksen, aletaankin olla jo jännän äärellä. Sitten kun aikatauluun haluaa vielä jättää vähän sählinkivaraa, ollaan jo kaaoksessa. Voi pieru.

Hassu juttu, miten niin ahkerasti kisahoitajana toiminut ihminen voi olla aivan auttamaton tumpelo, kun pitäisi itse lähteä kisaamaan. Vaikka miten hyvin tiedän, ettei se tohottaminen auta asiaa ja loogista ajattelua kaivataan tässä, niin olen ihan sekaisin :D

+ Kamera. Ja eväät.

Ajatus on laittaa kaikki tavarat kuntoon valmiiksi ja pakata auto valmiiksi niin pitkälti kuin uskaltaa. Kisa-aamuna olisi kuitenkin aika kurja todeta, että joku on pistänyt autosta ikkunat sisään ja vienyt "arvotavaraa", niin ihan kaikkea varustetta ei ihan kehtaa pakata konttiin etukäteen.

Hevonen on kuitenkin kurassa, joten puunaamiseen ja letittämiseen menee hetki. Lastaaminen ei sekään välttämättä onnistu nopsasti, vaikka yleensä on vaatinut uusintayrityksineen sen viisi minuuttia.

Omat tavaratkin pitää toki katsoa valmiiksi kuntoon. Se on kuitenkin helpoin osuus, kun nämä ovat kotona ja ne voi jättää kivaan pinkkaan valmiiksi odottamaan aamua. Nutturaverkko ja korvakorut on kaivettu esille, samoin kisavaatteet.

Ahdistaa. Tämänhetkinen aikatauluni jättäisi elukan siistimiseen, letittämiseen ja lastaamiseen yhteensä tunnin. Periaatteessa ihan riittävä, mutta eihän sitä koskaan tiedä. Sitten itse kisapaikalle jäisi puoli tuntia aikaa laittaa hevosen kuntoon. Jos meitä on kolme eukkoa, voi yksi käydä maksamassa lähdöt kansliassa ja kaksi pistää hevoselle varusteet päälle ja suorittaa pikagroomauksen. Hätäpissalle pitää kuitenkin ehtiä, koska itse olen ainakin sellainen pissaliisa kun jännittää, että oksat pois.

Verkkaan on aikaa yhtälailla puoli tuntia. Ehtii kävellä ja hölkätä askellajit läpi, muttei väsyttää hevosta. Mahdollisesti juuri hyvä aika, mutta jos osallistujia jää pois, alkaakin tulla hoppu. Toisaalta saatan mieluummin ottaa sen kiireen, kuin herätyksen aamuneljältä, kyseessä on kuitenkin seuratason kisat ja huikea HeC.

 Päivästä tulee pitkä, vaikka miten yrittäisi vääntää. Pappahevonen pääsee ottamaan pari tuntia meidän räpellyksen jälkeen vielä toisen startin stunttikuskin kanssa. Hänelle pakataan toki omat pöperöt mukaan ja ostinpa omenamehuakin herralle, josko se epäilyttävä ämpärivesi vaikka maittaisi hieman makeutettuna. Omatkin eväät on jo valmiina, ettei tarvitse pökertyä hermostuksissaan.

Vichyä ja cashew-pähkinöitä. Parasta tilanteesta riippumatta.

Stressikäyrä ehtii lauantaiaamuun mennessä nousta vielä monta kertaa ties miten korkealle, mutta onneksi olen itse jo melko tietoinen siitä, että huippusuoritusta ei tulla saamaan. Osallistujien joukossa on kuitenkin monta minua parempaa ratsastajaa, joiden osallistumista helppoon luokkaan voi jumbosijalle jäätyään paheksua (lue huumorilla). Tärkeintä nyt kuitenkin on, että ylipäänsä päästään lähtemään mihinkään. Huippuprosentteja ja sijoitusta tärkeämpää on se, että muistan ratsastaa ja saisin edes pätkittäin sitä samaa hyvää fiilistä, mitä ollaan kotikentällä saatu.