Back to business

Viikko siinä meni, mutta nyt ollaan taas pääsemässä työnteon makuun. Hevonen oli varmaan melko tyytyväinen, kun pääsi kunnolla liikkeelle. Pöllövirtaa pieneen päähän kertyneenä hän myös järjesti oman pienen shownsa.

Otin hevosen suoraan pihatosta pesupaikalle, että saisin kurat huuhdottua jaloista. Siinä kun operoin, Firre pörisi monta kertaa itseään koskettavalle vesisuihkulle/letkulle/maassa lirisevälle vedelle/elämälle ja lopulta ukko nykäisi kerran niin kovasti, että riimunnarun lukko sanoi naps ja pappa lähti. Tilanteeseen ei onneksi liittynyt mitään ylimääräistä draamaa, Fifi ravasi muutaman askeleen kohti pihattoa ja jäi syömään.

Yksi tallin kalustoon kuuluvista paimenkoirista oli fantastinen kipittäessään kovin tomerana Fifin toiselle puolelle, ikään kuin vahtiakseen, ettei se kaakki enää jatka matkaansa, kun lähdin toiselta puolelta ottamaan sitä kiinni :D  Hänen paimennusapuaan ei tosin tarvittu, pappa vaan matkaan ja talliin hakemaan uutta narua. Loput jaloista saatiin pestyä ilman sen suurempia ohjelmanumeroita.

Oletin ratsastuksen sisältävän jotain vastaavia jännitysmomentteja, mutta mitä vielä. Firre oli sama lötköpötkö itsensä, kuin aina ennenkin. Vähän ehkä alkuun katseltiin maisemia mieluummin, kuin kuunneltiin apuja, mutta hyvin nopeasti löytyi työmoraali. Taivuttelua ulos ja sisään, molemmissa kierroksissa, ja voi sitä iloa, kun puolieroa ei tuntunut missään askellajissa! Jee!
Jumppahommia siis jatketaan tunnollisesti.

Loppukäynneissä kohdattiin vielä kyykäärme, jota hevonen ei kyllä tainnut huomata. Jos hän pelkää vesiletkuja niin kovasti, luulisi itsekseen liikkuvan, elävän letkun aiheuttavan jonkin reaktion ;). Mutta ehkä parempi näin.

Pappa-parka on kauttaaltaan täynnä skraaduja ja hampaanjälkiä.

Oli kyllä kiva päästä taas liikkeelle hyvillä mielin hölkkäillen. Josko nyt olisi hetkeksi vaivat, tällit, haaverit ja kolotukset selätetty. Minulle, tai varmaan meille molemmille, riittää jokapäiväiset reiät, joita kaverit Firbulan  kroppaan pureksivat.