Laukkasulkeiset

Tein tällä viikolla jotain aika tyhmää.
 Tuli nimittäin treenattua laukanvaihtoja, ilman opettajaa.

Verryttelin tekemällä vähän siksak-väistöjä ravissa ja käynnissä, yrittäen saada itseni ja hevosen nopeaksi. Firre väistää oikeaa pohjetta todella kevyesti, vasen vaatii vähän enemmän, mutta tällä kertaa oli jopa raippa mukana, joten sain sanottua pojalle, että nyt oikeasti yrität. Pari napautusta sai Firren ihan uudella tavalla hereille ja homma pelitti hienosti.

Kävin läpi omaa istuntaani pala palalta. Loputtomasti en voi syyttää epämieluisaa satulaa omista istuntavirheistäni, joten parempi nyt vaan tsempata. Yritin pitää jalan alhaalla, silloinkin kun käytin sitä. Ajattelin varpaita eteen, enemmän jopa sisäänpäin, ettei kantapää hinkuttaisi hevosen kylkeä koko ajan. Hevosen liikkuessa en kuitenkaan saa varpaita oikeasti käännettyä sisään, joten tämä liioiteltu ajatus johtaa ehkäpä juuri siihen toivottuun suoraan jalkaterään.

Polven pyrin pitämään kiinni satulassa, nojaten tukiin, jotta kevennys saisi lähteä rehellisesti sieltä lantiosta, eikä olisi pelkkää jalalla pumppaamista. Vatsa sisään, alaselkä pyöreäksi, kyynerpäät kiinni kylkeen. Sen verran mitä kentän pienestä peilistä näkee, oltiin ihan hyvän näköisiä!

Laukassa hain aluksi omaa istuntaa paremmaksi. Oma selkäni on notkoineen joskus melko jäykkä, eikä tahdo joustaa. Pienellä keskittymisellä sain itseni kuitenkin ruotuun ja hevonen kulki hyvin. Tein muutamia vastalaukannostoja, ja Firre teki työtä käskettyä hienosti. Kokeilin ottaa siirtymisiä suoraan käyntiin, pistämällä jalan kunnolla kiinni ja tekemällä siitä puolipidätteen kautta siirtymisen. Nämä olivat vähän haparoivia, mutta pientä onnistumista siellä seassa oli.

Seuraavaksi tein myötä- ja vastalaukasta kaarteita, pitäen laukan samana, vaikka suunta vaihtui. Firrellä putosi kerran kulmassa vastalaukka raville, mutta poika nosti välittömästi oikean laukan, ihan kuin se olisi ollut vähän nolona, että laukka katkesti vaikkei ollut tarkoitus. Itse en ehtinyt edes reagoida rikkoon, vaan kiitin kun poika kuuliaisesti jatkoi matkaa. Tästä pikku mokasta sainkin kipinän kokeilla vaihtoja, että josko niitä sieltä irtoaisi.

Saatiin tehtyä useampi vaihto yhdellä raviaskeleella. Ihan järjestykseen poika ei jalkojaan saanut, mutta ymmärsi mitä halutaan ja yritti toden teolla parhaansa. Olin yksi naantalin aurinko hevoseni selässä, miten hieno fiilis! Jos hevonen saadaan pidettyä kunnossa ja treenit jatkuvat, me muuten opetellaan vaihdot askeleessa, se on päätetty.

Lopuksi tein vielä laukassa molempiin suuntiin parit pienet voltit, yrittäen saada takaosaa vahvemmin alle, ja voltilta taas reippaasti eteen. Pyrkimys oli yleensäkin tehdä monenlaista tehtävää muutama toisto, että Firre taisi kunnon treenit, muttei ehtisi leipääntyä minkään yksittäisen tehtävän viilaamiseen. Tuon hevosen työmoraali ja miellyttämishalu ovat jotain niin upeaa, että olin taas aivan myyty.

Tavallaan uusien juttujen kokeilu ja treenaaminen ilman opetusta on vähän typerää, toisaalta koen, että oma itsevarmuuteni ja osaamiseni ovat kasvaneet, ja uskallan ottaa vähän riskejä. Jos homma menisi ihan pipariksi, ehtii apua pyytää myöhemminkin. Ja tulee sitä apua ja ulkopuolista silmäparia tarvittua joka tapauksessa tulevaisuudessa.

Olen myös törmännyt paheksuntaan, että halutaan vaan tehdä temppuja, ennen kuin perusratsastus on vakaasti hallinnassa. Olen ehkä väärä ihminen arvioimaan oman perusratsastukseni tasoa objektiivisesti, mutta siitä riippumatta olisi aika tylsää kevennellä ja pyöriä erikokoisilla ympyröillä seuraava vuosi, kunnes ohjelmaan tulisi mitään haastavampaa. Oma ratsastus etenee (ainakin toivottavasti) joka ratsastuskerralla, ja jokainen tehtävä opettaa jotain uutta, oli oma osaaminen sitten täysin tehtävän tasolla tai ei.

Sata sydäntä hänelle !