"Sä et voi vaan istua siellä ja rukoilla, että onnistuu."
Itse ratsastajan enimmäkseen itsekseni, joka on valitettavan nähtävissä menostani. Sitä onnellisemmaksi minut tekeekin hyvin sujunut valmennus. Viimeiset puoli vuotta olen käynyt melko säännöllisesti kerta viikkoon Mia Kainulaisen kouluvalmennuksissa Ponikoululla.
"Haastakaa itsenne."
Mia on kultaakin arvokkaampi, superkannustava ja taitava. Koen saaneeni häneltä ihan mielettömän paljon apua istuntaani ja ehkä vielä enemmän päänsisäiseen toimintaan. Usein jään jumiin nimenomaan siihen ajatukseen, etten osaa jotain, jonka takia sitä ei kannata edes kokeilla. Ja tämä osaamattomuuden tunne on aika valtava este kehitykselle. Miten jotain uutta voisi muka oppia, jollei sitä koskaan tee? Miten pääsee eteenpäin, ellei harjoittele, yritä, epäonnistu ja opi siitä, kunnes lopulta onnistuu? Ei mitenkään.
Hyvän opettajan avulla uskaltautuu pois sieltä omalta mukavuusalueelta, saa uskoa omaan osaamiseen ja lakkaa jännittämästä turhia. Kun opettaja käskee, niin sitten tehdään. Ja kas kummaa, se saattaakin onnistua varsin hienosti! Hyvä opettaja ei nimittäin teetä sellaista tehtävää, joka on ratsukolle mahdoton.
"Mikä on pahinta mitä voi tapahtua? Se menee pieleen. So what, sitten kokeilette uudestaan."
Mian tarkka silmä on löytänyt useita epäkohtia ratsastuksestani. Ne eivät ole olleet uutisia minulle. Mutta se, miten näitä on lähdetty korjaamaan onkin ollut silmiäavaavaa. Jos opettaja vaan kommentoi mikä on pielessä, sillä ei pääse kovin pitkälle. Miten tehdä kyseinen asia toisin tai paremmin, siinä on avain menestykseen.
"Sä et tarvitse kantapäätä mihinkään. Ratsastat lantiolla."
Ihaninta on ollut kuitekin se, että Mia on niin helposti lähestyttävä, että jos jokin asia vaivaa, sen voi ottaa puheeksi ja sitä sitten myös viilataan. Viimeksi eilen jäin miettimään mitä teen väärin, kun Zeta siirtymisissä nakkelee päätään niin voimakkaasti. Ulospäin tuo ei kuulemma näyttänyt niin pahalta, kuin miltä se selkään tuntui, joten tästä otettiin videopätkä. Ihan pyytämättä.
Koska Zeta on minusta huolimatta vähän epävakaa kädelle, yritimme liioitella asetusta, jolla sen ehkä saisi pysymään tuntumalla siirtymisissäkin. Homma lähtikin siitä kivasti rullaamaan.
Itse saatan olla joskus liiankin kriittinen itseäni kohtaan. Jos hevonen on vino, en ota asiaa sellaisenaan, vaan paheksun itseäni, kun en vaan ole riittävän hyvä suoristamaan hevosta. Jos hevonen pakoilee tuntumaa, uskon sen johtuvan yksinomaan omasta, epävakaasta kädestäni. Mutta ainahan syy ei ole pelkästään ratsastajassa. Asioita korjataan samalla tavalla oli syy sitten missä tahansa, mutta lannistumaan ei tarvitse mennä, voi sitä "vikaa" olla joskus siellä satulan allakin.
Oppia ikä kaikki, mutta hyvässä opetuksessa tämä tapahtuu nopeammin, paremmin ja hyvillä mielin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti