keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Edistysaskelia

Vellottuani pari päivää totaalisen surkuttelun aallokossa, lienee aika ottaa itseään niskasta kiinni ja piristyä vähän. Vaikka olen kieltäytynyt kaksi päivää lähtemästä tallille, koska hevoset ovat typerä harrastus, on siellä edelleen Zeta, joka odottelee minua lässyttämään ja tarjoilemaan namia.

Ja onhan meillä mennyt viime aikoina aina vaan paremmin!


Olen hiljalleen päässyt siihen pisteeseen, että saan Zetan ratsastettua pyöreäksi ja rennoksi joka ratsastuksella. Vaikka kyseessä olisikin viimeiset viisitoista minuuttia, sekin on jo enemmän, kuin täysi ratsastuskerta pää pystyssä teputtaen, sinkoillen ja säpsyen.


Parhaimmillaan huomaan hevosen rentoutuvan heti alkuverkassa, jolloin hommat lähtevät rullaamaan hyvin heti alkuunsa. Onhan ratsastus kuitenkin enimmäkseen mentaalilaji, oma asenne ja mielentila on se avain onnistumiseen. Vaikka hevonen ei olisikaan hyvä, pitäisi sitä kuitenkin ratsastaa hyvin ja yrittää saada purettua se "huonous" mitä se milloinkin on.


Se mistä on tullut meidän uusin kehityskohta on Zetan takajalat. Ukko kun jää mieluusti töpsöttämään pienellä askeleella pohkeen taakse, ja luistaa siinä töistä tyystin. Ja huonosti keskittyvä kuski tyytyy tähän onnellisena, kun hevonen ei kiihdyttele eikä juokse alta. Noh, yhtä huonoja vaihtoehtoja molemmat.


Näitä uusimpia ratsastuskuviani katsellessa olin lievästi järkyttynyt itsestäni, mutta ilahtuin silti Zetan takajaloista. Toki työntöä takaa saisi olla lisää ja liike voisi olla aktiivisempaa yleisestikin, mutta on tässä jo parannusta nähtävissä.

Tosin en voi usko miten kehtaan nojata noinkin voimakkaasti eteen ja kuvitella silti istuvani suorassa. Hyi minä! Lisäksi käsien kantaminen voisi olla aika kova sana, eikö? Tämän tosin tunnistan siellä hevosen selässäkin, ja jopa korjailen käsiä monesti ratsastuksen aikana. Kai ne kädet sieltä jossain vaiheessa löytävät paikkansa, kun kyynärpääkin on hiljalleen alkanut pysyä taaempana.

Jiiiihaaa!
Jalkani asentoa en viitsi nyt edes tarkemmin kommentoida, koska se nyt vaan ei voi olla hyvä, jos lantio on mutkalla ja selkä notkolla. Notkoselkäni on asia, jolle valmennuksissa ollaan saatu tehtyä paljon ja ihan yhtälailla yksin ratsastaessa saan sen kyllä pyöristettyä paremmaksi, mutta oi ja voi, kun sitä näköjään lösähtää aina vaan... Tämäkin on onneksi tiedostamieni asioiden listalla, joten kehitystä voi toivoa puolen vuoden sisään.
Tosin olen toiveikas, että mun saan selän pyöreäksi, saan samalla lantion eteen ja sitä mukaan jalan alas. Ja eiköhän sitten ala näyttää jo luontevammalta tuo istuminen.

Näillä mennään, ja täytyy olla tyytyväinen jo tapahtuneisiin muutoksiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti