Hyvän mielen rataharjoitukset

Viime viikon perjantaina oli jännä päivä. Suuntasimme Zetan kanssa Primukselle yhdistelmärataharjoituksiin, ohjelmassa oli siis koulua sekä esteitä.

Reissu oli minulla aikamoinen pläjäys, olin siis ensimmäistä kertaa "yksin" Zetan kanssa liikenteessä. Matkassa oli toki mukana kuski, koska itse en uskaltaisi traikkua vetää, sekä groomi, koska toinen käsipari tulee aina enemmän kuin tarpeeseen, mutta minä olin nyt se vastuullinen.

Vuosikausien harjoittelu kisahoitajana ei tässä auttanut, olin unohtamassa puolet tavaroista matkasta. Mutta siksipä groomi onkin niin kullanarvoinen, saatiin tavarat pakattua ja päästiin tien päälle. Jännitys oli hirmuinen. Zeta kuitenkin matkusti hienosti.

Paras tiimi!

Ensin vuorossa oli koulu. Helppo C oli sama rata mikä suhittiin Halloween-kisoissa, joten aika odottavin mielin lähdin verkkaan, että josko saataisiin parempi tulos kuin viimeksi. Silti pelko kyti persauksissa, miten herra Z mahtaisi käyttäytyä. Uusi paikka, maneesi, katsomossa kummittelevat ihmiset, tuomari, vieraat hevoset jne. olivat kaikki riskitekijöitä. Itse hermostunutta ratsastajaa unohtamatta!

kaikki kisakuvat: Aliisa Mäkinen

Jännitystä oli ilmassa, mutta kultahevosen käytös oli aika esimerkillistä. Hieman pälyilyä, pari hirnahdusta, mutta työnteko jatkui sitä mukaan kun kuski vähän muistutti asiasta. Verryttelyssä sain aika hyvän fiiliksen ja sama jatkui radalla.

Tuomari oli varsin tarkka ja rokotti kaikista pikku kömmähdyksistä reilusti. Pisteet jäivät siis aika alhaisiksi, kun töksäytimme laukasta ravin sijaan suoraan käyntiin (ei ehkä olisi kannattanut reenata tuota juuri edellisenä päivänä...) ja teissä oli pientä tarkkuuden puutetta. Hieno 51,5% ei juuri mieltä lämmitä, mutta yleinen fiilis radasta oli NIIN SUPER, että tällä kertaa ei haittaa laisinkaan.

Sittenpä kiiruhdettiin satulan vaihtoon ja suunnattiin takaisin esteosuutta varten. Verkassa hämmästyin rauhallista ratsuani, joka taisi olla jo hieman väsynyt. Viime kisoissa esteillä kokemani höyryjuna oli jäänyt muualle ja olisin saanut tosissaan ratsastaa Zetaa eteen. Hurjastelusta hieman pelästyneenä en kuitenkin näin tehnyt ja vauhti jäi uupumaan. Niinpä uupui sitten tahtikin ja verkka oli aika fiasko. Zeta tarjosi äkkipysähdykset kaikille esteille ja hyppäsi sitten paikoiltaan, ravi- ja laukkalähestymisillä, pikkuristikolla kuten hypättävällä pystylläkin.

Ihana Primus-tunnelma kuitenkin tarjosi tsemppiä ja uskaliaasti suunnattiin radalle. Jäin sitten kuitenkin himmailemaan liikaa ja pieleenhän se suoritus meni. Zeta otti kahdesti huonon hypyn jälkeen pienen kiukutteluepisodin (ihan syystä!) ja hylsyhän sieltä tuli. Tuomari kuitenkin kehotti ottamaan lopuksi vielä yhden hypyn, ettei jäisi paha maku suuhun, ja senhän Zeta leiskautti ilmavasti menemään, aivan kuin näyttääkseen, että "Kyllähän mä tämän homman osaan, tää kuski vaan vähän häiritsee"

En voinut kuin taas kerran todeta, että esteratsastaja minä en tosiaan ole. Toisaalta, eipä tuota hyppelyä ole tullut harjoiteltua, joten ihmekös tuo. Joka tapauksessa olin äärettömän tyytyväinen meihin molempiin, vaikka mainetta ja kunniaa ei tältä reissulta herunutkaan.

Kamppeet pakkuuseen ja hevonen autoon. Ihmemies Zeta suostui melko suoraan astelemaan pilkkopimeään traikkuun, pimeässä pihassa ja voitti viimeistään siinä kohtaa sydämeni viimeisen tuhannesosan puolelleen. Kotiin päästessä kello oli jo reilusti yli puolenyön, mutta oli kyllä sen arvoista!