Tiputanssia

Sain vihdoinkin kuvaajan mukaan tallille ja vähän todistusaineistoa siitä, miltä meidän meininki Ukon kanssa nyt näyttää. Oma fiilis kertoo paljon, mutta kyllähän kuvat ja videot ovat tarpeellisia, jos haluaa realistisen käsityksen siitä, miten sitä ratsastaa.

Peilejä on tullut monta kertaa ikävä, kun olisi monesti niin mielenkiintoista nähdä, miltä se hevonen oikeasti näyttää silloin, kun se tuntuu selkään hyvältä. Ukkohan on aina aluksi melko jäykkä ja teputtaa menemään hitaana, joka on toistaiseksi kuitattu kinnerpateilla. Hevonen vertyy kyllä hyvin, joten en ole nähnyt tarpeelliseksi vielä tutkia sen takapäätä enempää, kun patit ovat kuitenkin tiedossa.

Mutta tosiaan, mentiin maneesiin kokeilemaan, saako siellä minkäänlaisia kuvia vai onko liian hämärää. Siirryttiin sitten lopuksi vielä ulos hölkkäämään vähän, että saadaan parit paremmat kuvat. Ukko oli hieman pinkeä, kun jätettiin maneesin ovi auki ja hän kyttäili siihen suuntaan ahkerasti. Ulkonakin aina puoli kierrosta jaksoi keskittyä, mutta toisella pitkällä sivulla luotiin kaihoisia katseita laitumien suuntaan.

Vaikkei tuo hevonen onneksi täysin läheisriippuvainen olekaan, kyllä se kavereiden perään huutelee ja kaipaa. Normaalistihan tarhassa olevat hevoset näkyvät kentälle, mutta laitumet jäävät vähän kauemmas, joten äänimerkkejä käytetään ahkerasti kaikkien tallin hevosten toimesta :D

Yritin kuitenkin ratsastaa parhaani mukaan ja ihan kivastihan tuo keltaiseen puettu tipu kulki. Mutta kuvat puhuvat myös karua kieltään siitä, miten rajusti nojaan edelleen eteen ja samalla hilaan jalkaa taakse. Vanhoja juttuja, joita yritän joka ratsastuksella korjata, mutta auta armias kun keskityn tekemään jotain harjoitusta, niin rojahdan tuohon vanhassa lihasmuistissa olevaan asentooni. Hävettää, kun kuitenkin hetkittäin tunnen itsekin, että "nyt mä istun hyvin" ja olen saanut kiinni siitä mihin pyritään.

Tässä yksi havainnoillistava kammotuskuva: etukenossa satulahuopaa kannuksella kutkutellen :D

Oppia ikä kaikki, sen me ratsastajat tiedämme. Saan kuitenkin olla ihan hitsin ylpeä siitä, että olen päässyt juuri tuon hevosen kanssa sinuiksi. Enää en pelästy tai jännitä, jos Ukko höpsöttelee jotain, vaan jatkan normaalisti. Uskallan vaikuttaa ja välillä vaikutan oikein, jolloin alla on pyöreä, itsensä kantava hevonen. Tasaisesti se ei kulje hyvänä, mutta onhan ne lyhyetkin pätkät puoli voittoa. Siitä vaan eteenpäin, niin eiköhän tämä parane!

Hymytyttö ja huutajapoika

Loppukevennyksenä vielä videopätkä loppukevennyksistä (heh heh) jossa ilokseni huomasin, että hevosen ravi alkaa olla jo aika kivan näköistä. Laukkavideotkin näyttävät hevosen osalta melko kivoilta, mutta oman könötykseni kanssa en ehkä kehtaa julkaista moisia. Hevonen kuitenkin alkaa löytää liikettä kehostaan, kun satula istuu ja paikat on hierottu paristi auki. Jes!