Me 6kk

Aika kuluu samalla niin nopeasti ja hitaasti. Nyt on kulunut tosiaan puoli vuotta siitä, kun mister Firsts haettiin uuteen kotiinsa.

Se oli loppuvuodesta kun ajatus omasta hevosesta konkretisoitui. Ainahan sitä oli vähän haaveillut, mutta järki sanoi, ettei aika/raha/jaksaminen riitä kuitenkaan moiseen hommaan. Kokeiltuani kuitenkin Zetan ylläpitoa kävi ilmi, että kyllä se mahdollista olisi.

Juuri koeratsastettu komistus.

Firre tuli kuvioihin löydettyäni jo yhden hevosen, josta paljastui eläinlääkärissä sata ja yksi vaivaa, eli käyttöön ei tuosta hevosesta olisi ollut. Pieleen meni niin, että rytisi. Oli vähän huijattu ja tyhmä olo, mutta jatkoin etsintöjä. Rajallinen budjetti ja järki tekivät etsinnästä oman projektinsa, kun oli turha katsella nuoria/kuumia/millään muotoa haastavia hevosia, ensihevosen mukana ei tarvittu mitään ylimääräistä haastetta: niitä riittäisi ihan muutenkin.

Facebook tässäkin avainasemassa läväytti uljaan mustan myynti-ilmoituksen silmieni eteen. Upeat kuvat veivät huomion välittömästi ja hevosen piti olla kiva, kiltti, omalla moottorilla liikkuva monitoimipolle. Ja niinpä sovittiin treffit ja suuntasin eräs harmaa päivä Pohjanmaalle. Ajomatka oli syntyisen pitkä, enkä ollut edellisestä koeratsastusreissuistani oppinut mitään, eli lähdin taas yksin matkaan. Pohjanmaan kautta tuli nimittäin ajettua edelliselläkin reissulla Keski-Suomeen... Mitäpä sitä ei tekisi kun kiinnostava hepskuukkeli täytyy päästä näkemään.

Ensisilmäyksellä oli myyty. Firre oli niin kovin kaunis ja ystävällisen oloinen hevonen, että oksat pois. Olisin voinut ottaa sen samoin tein mukaani, vaikka vaan koristeeksi. Koeratsastus jännitti taas kerran aivan pirusti, mutta hommassa oli jotain tolkkua kuitenkin. Kävin askellajit läpi, pysähtelin ja väistätin. Hieman kankeaa oli, mutta kaikki toimi. Tuntui siltä, että joo, tällä kelpaisi körötellä jatkossakin. Ja niin löytyi hän.

Maaliskuun loppua mentiin, kun suunnattiin taas pitkälle reissulle noutamaan hevosta uuteen kotiin. Traikun kanssa vaan ei ajella samaa haipakkaa kuin mitä itsekseni painelin, joten matka venyi venymistään, mutta voi sitä autuasta onnea kun hevonen oli vihdoin tallissa.

Sittemmin autuasta onnea ei arkeen ole liikaa mahtunut, mutta ei tätä poiskaan vaihtaisi. Toivotaan vaan, että seuraava puolivuotinen olisi vuodenajasta huolimatta hieman valoisampi!

Ps. Olen kokonaan unohtanut julkaista täällä blogin puolella arvonnan voittajan. Voitto osui Sinille, onnittelut!