O.T.E. hierontaa hevoselle

Muuttostressi, mahdollisesti huono satula, uudet ratsastuspohjat, minä ratsastajana... Pappamobiililla on viimeaikoina ollut paljon kestettävää. Niinpä oli taas hieronnan paikka, ja kuinkas kävikään sopivasti, että meidän uudella kotitallilla käy Hevilon Erja hoitamassa hevosia, joten buukkasin Fifin hoidettavaksi.

O.T.E -hieronta on "faskiavenytystä", eli siinä käsitellään tavallisesta hieronnasta poiketen nimenomaan lihaskalvoja. Koska nämä kalvot ovat sidoksissa toisiinsa, saa tällä hoidolla käsiteltyä koko kehoa tehokkaasti. Itse olen alkanut niin ihmis- kuin eläinhoidoissa kallistua vahvasti tällaisten vaihtoehtoisten hoitomuotojen puolelle, koska aivan tavallinen hieronta, niin miellyttävää kuin se onkin, ei kanna kovin pitkälle.

O.T.E. -hieronnassa on tarkoitus hoitaa koko kehoa, ei vaan yksittäistä kohtaa. Keho on kokonaisuus ja mikään sen osa ei toimi yksin. Kaikki vaikuttaa kaikkeen, liikunnasta ja ravinnosta alkaen. Ja kyllähän maalaisjärki sen sanookin, että paikka x voi olla jumissa, koska kohta y on kipeä, jonka seurauksena tulee esim virheasentoja, jotka rasittavat paikkaa x. Ongelmien syyn selvittäminen on vaikeaa, usein jopa mahdotonta, mutta aina voi spekuloida ja pohtia vähän pintaa syvemmälle.

Käytiin hevosen perusasiat läpi ja Firren kopelointi alkoi. Herra oli hieman epäileväinen alkuun, ja löytyihän sieltä niitä jumejakin aika kivasti. Hanuri oli herralla aika kireä, mutta pehmeni hyin käsittelyn aikana. Samoin sään molemmin puolin oli pahat kohdat, jotka lienevät juurikin satulan aiheuttamat.

Omaksi yllätyksekseni myös Firren niska oli aika tukossa. Ei kuulemma ajatukset juokse sellaisessa päässä ;)  Selittäisi monen monta asiaa...

Oli aivan ihana seurata miten Fifi pehmeni ja leppyi hoidon edetessä. Lopussa hän oli aivan luppasilmäinen ja unisen näköinen, täysrentoutunut nallekarhu.

Saatiin ihan kirjallinen raportti, mikä on todella jees, jos haluaa jälkikäteen pohtia tilannetta...

Katsottiin vielä viimeisenä meidän satulaa, jota olen epäillyt hieman liian kapeaksi. Hyvä vaan, että pyysin ammattilaisen apua, satula ei nimittäin olekaan liian kapea vaan päinvastoin: leveyttä on se hippu liikaa, että ratsastajan kanssa satula pääsee painumaan hieman liikaa säkää kohden, vaikka näyttääkin noin tallissa mallattuna oikein hyvältä.

Lopputulema oli siis se, että satula on ok, mutta mielellään katsotaan muita. Ja niinhän me tehdään. Seuraava hoito on parin viikon päästä, jolloin nähdään onko samat paikat jumiutuneet uudestaan. Yksi syy jumeille nimittäin on melko varmasti muutto ja sen tuoma stressi ja jännitys. Toisena sitten varusteet ja liikunta, joka on tosin nyt ollut kivan monipuolista ja myös satulatonta.

Mielenkiinnolla odotan seuraavaa hoitoa, ja silloin toivottavasti olen saanut haettua sovitukseen muutamat satulat, joita voidaan sitten yhdessä katsoa.

Hoidosta seuraava päivä otettiin lunki kävelylenkki. Koska pääsin tallilla mukavasti keskellä päivää, jolloin tiluksilla on aivan hiljaista, sain napattua koiran mukaan matkaan ja kävelylle. Uuden kodin ainut miinus (joka on minulle itselleni henk koht suuri plussa) on koirat, jotka saavat olla irti. Itse rakastan heitä, koirat kuuluvat mielestäni tallille, mutta kun tuo oma piski pelkää vieraita ja paremman idean puutteessa ratkoo jännittävät tilanteet rähinällä, ei hän tule kovin paljoa enää kanssani tallilla kulkemaan.

Näin päiväkävelylle voitiin kuitenkin lähteä rauhassa kolmisteen, kun ketään muita ei tallilla näkynyt. Peltotie, jolta suunnataan maastoon, on hyvän pitkä pätkä autotonta väylää, ja siinähän me nautiskeltiin kolmistaan auringosta ja päiväkävelystä. Uskalsin jopa päästää koiran toviksi irti juoksemaan ja meinasi ihan tippa tulla linssiin, kun puolinoutaja paineli tuhatta ja sataa menmään, kun ympärillä oli vaan aakeeta-laakeeta peltoa. Samalla hevonen sai ahmia vihreää, joten olivat molemmat tyytyväisiä. Ihanat pöppänät.