Ihanakamala Tavela

Ratsastusmaisemat parhaimmillaan, sanoisin.

Yliopiston hevosharrastajien kerho Troijan hevonen järjestää säännöllisesti vakituntien lisäksi erilaisia kursseja ja kokeiluja muilla talleilla. Nyt kun tarjolla oli teho-koulupäivä, oli pakko ilmoittautua mukaan matkaan. Ja niinpä iloinen akkaporukka suuntasi aamuvarhaisella Tampereen seuduille, Tavelan Equillence Centeriin.

Ohjelmassa oli tunnin istuntaunti, puolentoistunnin koulutreenit kangilla, sekä tunnin maasto, jonka päätteeksi lähdettiin vielä uittamaan hevosia. Ai mikä mainio suunnitelma!

Ihana, suloinen Vinha <3

Saavuttiin tallille ehkä hieman turhan myöhään, ja aikataulut alkoivat mättää heti :D  Helteet olivat muuttaneet kentän saharaksi, joten päätimme yhteistuumin siirtyä nurmelle ratsastamaan hiekan sijaan. Niinpä piti veivailla hevosille hokit jalkaan. Tähän meni kiitettävästi aikaa.

Team Troija

Päivä oli kaunis ja nurmikenttä aika upeissa maisemissa. Itse en ole ennen varsinaisesti nurmella treenannut, joten kokemus oli varsin kiva. Menin ensimmäisen tuntini Vinha-suokilla, joka oli aivan ihastuttava tyyppi. Ei mikään järin osaava ratsu, mutta sitäkin yritteliäämpi ja hyväntuulinen. Alku oli vähän haparoiva, mutta sitten mennä puksutettiin tosi kivasti. Kunnon maastomopo!

Haettiin istuntaa siirtymisillä ja ympyröillä. Istuinluut pyöräilee takaperin -ajatus on minulle monen kertomuksista tuttu, mutta vasta nyt koin tämän opin itse tunnilla ja sain ajatuksesta kunnolla kiinni. Harjoitusraviin löytyi hyvä fiilis ja hevonen kulki rentona.

Satula tosin oli minulle huonoin mahdollinen. Käynnissä homma pysyi kasassa, ravissa hankaloitui huomattavasti, mutta laukassa istunta kippasi eteen, vaikka kuinka yritin vääntyä oikeaan asentoon. Ei se satula ihmisen puolesta ratsasta, eikä siitä voi kaikkea syyttää, mutta jos penkki ei päästä kuskia hyvään asentoon millään, alkaa homma mennä vähän vaikeaksi.

Ensimmäisen tunnin jälkeen pidettiin tauko, juotiin kahvit ja saatiin vähän herkkuakin. Ai vitsit, kyllä kelpasi! Tavelan ehdoton plussa oli hyvä meininki, oikein miellyttävä ilmapiiri.

Toiselle tunnille sain Kiddy-tamman, ja odotin kuuta taivaalta, kun sain alleni "tavallisen ratsuhevosen", kun tuo suokki oli kuitenkin vähän omaa luokkaansa. Mutta kuinkas kävikään! Emme ymmärtäneet toisiamme ollenkaan. Jossain vaiheessa itseäni alkoi hermostuttaa, että on se nyt kumma, kun hevonen ei toimi, ja tamma hiiltyi samaan tahtiin, että mitä pirua se ratsastaja haluaa... Tein tuskissani ja sydän sykkyrällä hommia, kunnes väistöt vasemmalle alkoivat onnistua edes jotenkin. "Älä vedä, älä purista, istu keskellä, pidä ulkoa, pidä ulkoa, älä roiku sisällä, pidä ulkoa" hoin itselleni. Huh. Suunta vaihtui ja pakka hajosi jälleen. Hevonen juoksi alta, jäin kädellä kiinni, annoin ryhdin romahtaa kun tuli vaikeaa. Ja kuinkas ollakaan, ratsastin samalla satulalla ja istuminen oli ihan mahdotonta änkeämistä.

Olisin voinut tirauttaa pienet itkut, koko ihana koulutreeni meni niin pieleen. Vaikka hevonen olisi vieras ja satula huono, saisi ne perus käyntiväistöt kuitenkin onnistua. Mutta kun ei, niin ei. Muut tuuppaili ravin jälkeen väistöjä laukassa, kun itse siirryin takaisin käyntiin, saadakseni hommaan jotain rotia. Onneksi tästä ei ole todistusaineistoa, hävettää. Hieman olen tainnut jämähtää Firre-moodiin kesän aikana.

Lannistuneena arvoin itselleni Venni-tamman maastoratsuksi. Maastoreissu alkoikin jännästi, kun jonon perällä ollut lastenponi heittäytyi lentäväksi lihapullaksi ja teki pienen ohitusliikkeen. Hengissä selvittiin ja matka jatkui. Metsän reunaan päästyämme tuli ilmoitus, että mennään "reipas pätkä laukkaa". Jahas, kivaa. Kunnes ensimmäinen hevonen starttasi, oma ratsuni otti jalat alleen ja sitten mentiin. Ai kiesus sitä kyytiä! Pidin harjasta kiinni ja toivoin, että turvajalustimien kumpparit pitää, kontrollia hevoseen oli nimittäin nolla prosenttia.

Hevosille laukkasuora oli ilmeisen tuttu, sellaista paahtoa siellä mentiin. Ja minä alan todella olla tätiratsastaja, rehellisyyden nimissä pelotti aika paljon. Samaan aikaan päässä kävi ajatus, että "tää on maailman siisteintä ikinä",  noin lujaa en nimittäin ole koskaan hevosella painanut menemään. Sydän pamppaili itsellä ja ratsulla kun hidastettiin vauhtia. Aikamoista!

Jatkettiin tallille, riisuttiin satulat, vaihdettiin kengät ja suunnattiin järvelle. En ole päässyt täällä eteläisessä Suomessa koskaan uittamaan hevosta, joten olin aika intona. Hevosen tepsuttivat hyvillä mielin veteen ja kuopsuttivat menemään. Yksikään heppa ei kuitenkaan suostunut ihan uimaan asti, mikä oli tosi harmi, kun kaikkilla oli hiki ja vesi oli ihanan lämmintä.

Päivä oli kaikkine epäonnistumisineen aivan mahtava, ja seura ensiluokkaista :)  Tallilla vietettiin melkein 9h ja koko päivän liikkeelläolosaldo venyi lopulta kuutentoista tuntiin. Voin sanoa, että vähän väsytti.

Kaikki kuvat meidän porukasta napsi ratsastuksenopettaja Oona Seppälä, kiitos kaunis!