sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Kyllä on karvoihin (ja kavioihin) katsominen...

Olen saattanutkin aikaisemmin mainita, että Firrellä on hieman kuivat kaviot. Seikka oli ostettaessa ihan tiedossa, kesää kohden kavio kuulemma kaipaa vähän rasvaa. Alles klar, minähän tarkkailin pojan monoja ja pistin rasvaten, sitten öljyten, kavion pinta sai kivan kalvon ja näytti hyvältä.

Vitivalkoinen & litimärkä ruunuraja.



Sitten tuli Suomen Kesä, monsuumisateet ja loputtoman märkä laidun. Ja kas vain (sanoi kasvain) hevoset seisoivat kosteassa koko ajan ja Firren ruunuraja pehmeni liotessaan. Pehmeä ei riitä enää kuvailemaan sitä hyytelönomaista rakennetta, jota kavioiden kannat olivat. Ja tämä hyytelö lähti repsottamaan, tai repeämään, jos nyt hyytelön voi kuvailla noin tekevän.

Hyytelökanta.

Ensin soimasin itseäni, että olin öljyllä pehmittänyt kaviot tuusan nuuskaksi, mutta kyllä tästä oli kiittäminen luontoäitiä. Löllöt kannat saivat suihkauksen sädemätään (tai johonkin vastaavaan ruttoon) tarkoitettua dry feet-myrkkyä ja olivatkin seuraavana päivänä jo siistimmät. Repeämään lähtenyt hyytelö on kuitenkin kuivanakin repeämässä. Nyt toivotaan, ettei repeä, koska siinä lähtee melko varmasti enemmän kuin pelkkä palkeenkieli irti. Ai piru.

Kavio on taas kuiva, sopii rasvata. Mutta nuo kannat... huoh.

Lisäksi huomasin tovi sitten, että Firbulan niskasta oli lähtenyt karva kulumaan. Suitset istuvat mielestäni hyvin, ovat puhtaat ja hevosen pääkin harjataan aina (ja nyt vielä tuplahuolellisesti), mutta karva jatkoi katoaan. Niinpä viritin niskahihnaan pehmusteen, joka on tietysti sen vaivaisen pari senttiä liian lyhyt ylttääkseen molemmin puolin riittävän pitkälle. Olkoot, karva suojaa nyt ainakin toisen puolen herran pääkopasta.

2cm pidempiä pehmusteita, please?

Koska kahta ei näköjään ole ilman kolmatta, huomasin tänään, että hevoseni hännästä on hävinnyt tuppo. Kaakit ovat ulkona kellon ympäri, hän ei oikein mihinkään ole päässyt peräänsä hankaamaan, joten kovin on vaikea käsittää mitä on käynyt. Iho ei ole rikki, ei haavaa eikä hankaamiseen viittavaa haavaumaa, mutta häntämarto on kivan laikun verran kalju. Anna mun nyt kaikki kestää... Putsaus ja pihkarasvat pintaan, tarkkaillaan mystisiä ihomuutoksia.

Muuliterveisin, Fifi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti