Oltiin kahden ratsukon ryhmissä ja saatiin varsin intensiivistä opetusta.
Kuvat eivät valitettavasti ole kyseiseltä kerralta, mutta tuoreimpina kuvatodisteina meistä kahdesta saavat nyt toimia kuvituskuvina tässä.
Ihan aluksi tehtiin pieni varustetsekkaus. Katariina tarkisti turparemmit, nappasi meiltä alaturpikset kokonaan pois ja vilkaisi satulatkin. Fifin satulassa on hieman vähänlaisesti säkätilaa, ja unelmoinkin kunnollisesta koulupenkistä, mutta nyt kun hevonen toivottavasti muuttaa muotoaan liikutuksen lisääntyessä, ei heti kannata rientää satulaostoksille.
Alaturparemmin poisto perusteltiin näppärällä kysymyksellä: Mikä on alaturparemmin tarkoitus?
No pitää suu kiinni. Vastakysymys: Miksi se edes aukoo suutaan?
No koska ei tunnu hyvältä.
Katariinan lähtökohdat olivat todella hevoslähtöiset ja minä kyllä tykkäsin. Alaturparemmi jäi tunnin jälkeenkin kaapin perukoille, jos käteni on kova, niin annettakoon Fifille oikeus aukoa leipäläpeään.
Aloitettiin miettimällä erilaisia ohjasotteita: taakse vetävää, nostavaa, johtavaa ja epäsuoraa ohjasotetta. Kokeiltiin kaikkia, tehtiin eri ohjasotteilla voltteja ja mietittiin kunkin kohdalla, mihin osaan hevosta ote sai kuolaimen vaikuttamaan hevosessa.
Sitten pohdittiin mikä mahtaisi olla hevoselle miellyttävin tapa vaikuttaa. Suusta ei lähtökohtaisestikaan pitäisi vetää, mutta eipä se suoraan taakse suuntautuva ohjasote monestikaan liene sen mukavampaa.
Ihan jo alkutohinat saivat siis aikamoisen mietintämyssyn ratsastajien päähän: miten hevoseen olisi paras vaikuttaa ja mitenköhän sitä itse on tullut tehtyä...
Kävimme istunnan läpi pala palalta. Missä on jalan oikea paikka, miten kroppa kasaantuu, missä on pään hyvä olla... Seisottiin jalustimilla, laskeuduttiin alas. Saatiin tehdä pari toistoa, jotta palikat pysyivät koossa ja keho suorassa. Itselläni on ollut aika vaikeaa pitää jalka kuosissa, nyt kun on tullut ratsastettua taas yleissatulassa. Jalka karkaa helposti taakse, kuten kuvistakin näkee.
Siirryttiin raviin ja tehtiin molempiin suuntiin reilusti voltteja nostavalla ohjasotteella. Opetuksen "erikoisuus" oli siinä, että pohdimme vaikutustamme hevoseen, emmekä lähtökohtaisesti pyrkineet ratsastamaan hevosia pakettiin. Ulko-ohjasta sai antaa ihan reilusti, jotta hevosen oli mahdollista lähteä kääntymään vapaasti. Vasta kun hevoset olivat kunnolla vertyneet, sai ulko-ohjaa ryhtyä lyhentämään ja hevosta hieman kokoamaan.
Tehtiin myös sellainen harjoitus, että kevennettiin yksi askel alas ja oltiin kaksi ylhäällä. Rytmitaju kyllä löytyi, mutta kaiken muun hallinta tässä kevennyksessä olikin sitten asia erikseen. Harvoin olen todistanut tuollaisia valmennuksia, joissa ratsastajat ja valmentaja voivat nauraa ääneen ihan avoimesti. Huvittavaa se lähinnä oli, kun hevosen kääntäminen voltille ei ollutkaan enää niin helppoa.
Firre yskähteli tunnin edetessä aika reilusti. Vähän vaivasi tämä seikka, sillä normaalisti ollaan otettu pari yskähdystä aina ratsastuksen alussa, perään pari pärskähdystä ja sitten ei mitään. Nyt köhähtely ei ottanut loppuakseen. Katariinan veikkaus tosin oli, että jos hevonen on ollut niin vähällä käytöllä kun se on ollut, ja joutuu nyt "oikeisiin töihin" niin p*ska lähtee liikkeelle sieltä rööreistä. Että sinällään ei mitään huolen aihetta.
Sainkin ottaa aina pätkän laukkaa kerrallaan ja antaa pojan kävellä hetken välillä. Sitten taas jatkettiin, kunnes tuli hyvä fiilis ja käveltiin. Fifi teki hommia todella, todella mielellään ja käyntipätkissä meinasi ihan kuumua, kun Koko sai viipottaa menemään ja hänen piti muka käppäillä vaan :D
Firre pehmeni ja parani, tämähän oli nyt kun tajuan, meidän ihka ensimmäinen kerta opettajan silmän alla. Haa! Loppua kohti kyllä alkoi poika väsyä, minkä huomaa kuolaimen taakse humpsahtamalla, kun toinen ei jaksaisi enää kantaa itseään. Hiki puski pintaan, vielä reilummin kuin talvikarvanallella normaalisti. Hän siis teki kovasti töitä ja oli muuten aika hieno.
Saatiin mukavasti kehuja. Nyt olen sitten Fifin henkilökohtainen fysioterapeutti, parannetaan poitsun kuntoa ja omaakin toki. Työmoraali on ainakin niin kohdillaan, että ei voi kuin olla tyytyväinen.
Albrechtin tunnille menen varmasti uudemman kerran jos vaan mahdollisuus tarjoutuu. Istuntaan ja hevosen&ratsastajan väliseen harmoniaan perustuva opetus on kyllä enemmän mieleeni, kuin suorituskeskeisyys. Tykkäsin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti