tiistai 20. joulukuuta 2016

Mitäköhän muut meistä ajattelee?

Muuton alla heräsi uusi tuska. Mitäköhän muut meistä ajattelee?

Kun ilmoitin, että vaihdetaan tallia, saatiin aivan ihania kommentteja kaikilta, miten harmi meidän lähtö on. Ollaan oltu hyvin pidettyjä, niin minä kuin hevonenkin. Kaikki tallilaiset kulkivat mukana tämän taipaleen kun Ukko saapui ja mihin nyt on päästy.



Mutta että uudelle tallille mentäessä. Kukaan ei tiedä meistä liiemmin mitään, tullaan ja ollaan, tällaisina. Pyllerö naishenkilö ja laiha, orastavassa talvikarvassaan reppanan näköinen hevonen. Hienosti liikkuva hevonen ja tappijalka keikkumassa kyydissä. Tai kuten todellisuudessa kävi, nihkeästi hiipivä, jännittynyt hevonen ja tuskastunut täti kyydissä pumppaamassa kaakkia eteen.

Kävin yksi päivä ratsastaessani itseni kanssa pienen keskustelun. Vaikka tuo hevonen on nyt mitä on, ja vaikka itse olen ratsastajana mitä olen, me ollaan Ukon kanssa päästy valovuosi eteenpäin siitä, mistä toukokuussa lähdettiin. Saan olla aivan pirun ylpeä, vaikka projekti onkin niin kesken kuin ikinä voi olla.



Vaikka siirryttiinkin isomalle kirkolle, tallille jolla on enemmän porukkaa ja niitä ihan oikeita koulutuuppareita, ei meidän tarvitse hävetä keskeneräisyyttämme. Tai no, eihän se hevonen mitään häpeä. Jätkä mennä posottaa ja on hieno!

Suureksi iloksi olen kohdannut ratsastamaan mennessä todella lämpimiä ihmisiä ja saanut paljon tsemppiä. Aina pari sanaa kohteliaasti jutellessa olen jäänyt suustani välillä pahemminkin kiinni. Muita hevosia jännittävä Ukko ei ole saanut minulta ratsastajana kamalasti apua, kun itseäni alkaa jännittää, että sakko hevonen jonkun slaagin ja lähtee lapasesta. Kun pitäisi olla se tuki ja turva sille hevoselle.
Tätä näyttävää hirvijuoksua ei juurikaan enää esitetä.

Valtavan helpotuksen tilanteeseen tuo kuitenkin joka kerta, kun saa sanottua ääneen, että onpas vaikeaa. Kun toteaa ääneen, että hevosta jännittää ja se menee kuuroksi minulle. Että ei kehtaa peileihin katsoa, kun näyttää niin pahalta. Aina on tullut rohkaisua, että ajan kanssa vaan eteenpäin, kyllä se siitä asettuu ja paranee.

Ja niin sopiikin toivoa. Ukko on tosiaan ollut todella hienosti, mutta käpertyy jännittäessä niin kuoreensa, ettei siihen saa oikein kontaktia. Hevonen ei liiku eteen, vaan hipsuttelee varovaisesti, eikä ota ratsastajaa vastaan. Toki aina on hetkiä kun pääsen herraan käsiksi ja ihan hymyilyttää selässä, muttei enimmäkseen se on tuskaista eteenpäin punkemista. Vaikka harmittaa, joka kerta on kuitenkin ollut yleensä edellistä parempi, että suunta on nousujohteinen, vaikka kivikkoinen!

1 kommentti:

  1. Se on mukava kuulla, että tallilta löytyy mukavia ihmisiä. Ei sitä sen suuremmin kannata miettiä, että mitä muut ajattelee. Ihan varmasti niistä kisaavistakin tallikavereista löytyy samalla tavalla ajattelevia ihmisiä. Kaikilta harrastajilta voi oppia jotain, jos ei muuta, niin ainakin asioita, mitä ei itse aio koskaan tehdä. Lisäksi niiltä osaavammilta/kokeneemmilta voi todennäköisesti aina pyytää apua ja heidän touhujaan seuratessaan voi oppia jotain uutta. Se on tämän harrastuksen yksi rikkaus; tapoja on monia.

    VastaaPoista