Hellehyppyjä

Sain jonkun hulluuskohtauksen eräs päivä ja kyhäsin kentälle kaksi pikkuestettä. Otin muutamia hyppyjä ja homma rullasi tosi kivasti. Omaksi yllätyksekseni minua ei jännittänyt oikeastaan yhtään ja pappa oli varsin mielellään menossa, joten kokemuksesta jäi kerrankin hyvä fiilis.

Niinpä saadessani miehen mukaan tallille kameran taakse, otin vähän pätevämmät estetreenit ohjelmanumeroksi, kun oli todistusaineistoa tulossa. Helle helli ja olin hiestä märkä jo varustaessani hevosta, joten kovin rankkaa rupeamaa ei voinut toteuttaa, ettei molemmat saada lämpöhalvausta.

Vaikka pahin kauhu ja jännitys oli väistynyt, en sittenkään ryhtynyt nostamaan estekorkeutta liiaksi. Isoin este oli varmaan sen 60cm, joka on minulle jo ihan tarpeeksi. Lisäksi näillä pikkupompuilla saadaan kivasti omaa estepelkoa taltutettua ja hevosellekaan ei tule mitään paineita. Niinpä ehkä tulevaisuudessa voidaan hypätä isompaakin, kun pienillä esteillä saadaan itseluottamusta ja rutiinia molemmille.

Oli kovin hauska huomata, että Firre vähän innostui hommasta ja laukka pyöri isosti ja reippaasti eteenpäin. Hypyt olivat myös tosi hyviä ja pyöreitä, niitä kamalia jumbohyppyjä, joissa lähdetään liian kaukaa ja korkealta ei tullut kuin yksi. Niinpä en itsekään ollut tippumassa kyydistä, joka on lähtökohtaisesti aika hyvä tavoite ;D

Olen päättänyt käyttää esteillä kuolaimettomia suitsia, joka on toimiva ratkaisu meille. En joudu ahdistumaan pelosta, että jään hypyssä jälkeen ja suuhun kiinni. Eihän noissa kuolaimettomissakaan ole tarkoitus roikkua, mutta samaa nipistystä noilla ei kuitenkaan saa aikaan, kuin jos kuolaimesta nykii.

Samalla minusta tuntuu, että hevosellakin on luottavaisempi olo. Epäilemättä olen ne meidän harvat hyppykerrat kiskaissut Firreä suusta muutman kerran, kun hypyt ovat olleet niin holtittomia. Nyt taas sujui niin pehmoisesti, että ihmetyttää. Hyvä vaan ja näillä mennään!

Paikoitellen kyllä sopisi myödätä reilummin. Yritys pitää joku tuntuma esteelläkin, ettei vaan heitä ohjaa pois ja jätä hevosta yksin, johtaa tähän. Opettajaahan tässä hyppyhommassa tarvittaisiin, mutta tavallaan en yhtään innostu ajatuksesta, koska pahoin pelkään, että opettajan silmän alla alkaisi taas ahdistaa ja jännittää. Jos en saa itse päättää miten tulen ja mitä tulen, voi hyvinkin tulla pupu pöksyyn. Näin itsekseen kun menee, ei ole mitään paineita eikä pakkoja.

Superpappa loikki tosiaan innokkaasti ja yritin saada neljän esteen kokonaisuudesta jonkinlaista rataa aikaan. Estekalustoa ei uudella tallilla ole liikaa, eikä kenttäkään ole sen kokoinen, että sinne kannattaisi virittää kamalaa määrää esteitä. Mutta näistä neljästä pikkupystystä sai aika kivasti erilaista tehtävää, kun vaihtoi matkan varrella suuntaa ja jatkoi vaan.

Totuuden nimissä minulla oli hauskaa. Ja tuli ihan sellainen fiilis, että mikäs tässä olisi kisoihin lähtiessä, se 50-60cm taittuisi ihan helposti, jos säädöt ovat tällaiset. Tiedä sitten vaikka joskus käytäisiin jopa hyppäämässä jotkut pikkukisat... ;)

Ainakin viikkorutiiniin saavat puomit/pikkuesteet kyllä tulla. Hevonen liikkui niin paljon innokkaammin eteen kuin on nyt sileällä tehnyt, että sillä selvästi oli hauskaa. Ja kun oli minullakin, niin mikäs siinä. Ainakin herran kunnonkohotusprojektiin sopii hyvin tämä.

Puuta koputellen, että kunnonkohotus saa nyt jatkua ilman keskeytyksiä. Pihattoon siirtymisen jälkeen F on nimittäin ollut kokonaan oireeton. Alkaa melkein tuntui ihan tavalliselta arjelta meidän elo. Jos kohta uskaltaa huokaista helpotuksesta?