Kevään ensimmäiset kisat jännittivät aika kovasti, eikä aamu parantanut asiaa laisinkaan. Ruokittiin hevoset ja nakattiin muut pollet tarhaan. Zeta ja kohtalotoverinsa Somnus jäivät sisälle puunattavaksi, jossa Zetan pieneen nenään juuttui ensimmäinen kookas herne. Hermostunut hevosparka joutui vielä letityshyökkäyksen kohteeksi, josta hän pyrki pääsemään kovin karkuun ja sai ratsastajansa hieman ärtymään. Ärtynyt ihminen + hermostunut hevonen = ei hyvä.
Ottaessani kuljetussuojat esille Zetalla meni pikkarit totaalisen vinoon. Poika menetti malttinsa täysin ja hyöri ja pyöri minkä kerkesi. Suojien saaminen jalkaan oli jo eräänlainen taidonnäyte minulta, joka päättyi vetisen hätäkakan lotinaan, suoraan käsilleni. Kiitos Zeta.
Näissä tunnelmissa olikin oikein mukava lähteä matkaan. Kisapaikka oli meille entuudestaan tuntematon ja stressitaso kohosi pilviin. Mikä siinä kisaamisessa on muka niin hauskaa?!
Pääsimme perille. Tallialueella oli kivasti tilaa ja sula ulkokenttä oli iloinen yllätys. Oma startti oli ensin ja aika pian olinkin jo hevosen selässä verkkaamassa. Zeta käyttäytyi yllättävän hyvin tehden vaan parit loikat tuulisessa säässä. Verryttelyssä saatiin aika hienoja pätkiä, hetkittäin tuntui siltä, että ratsastus oli parasta mitä meiltä on koskaan nähty.
Se siitä autuudesta sitten, rata ratsastettiin tietenkin maneesissa, jossa kaikki ulkona saavutettu harmonia hävisi tyystin. Päätyovi, katsomo ja katsojat, tuomari, kaikki - kääk. Rata ei ollut täysi fiasko, mutta jotain yleisestä hermostumisen tasosta kertonee se, etten aivan muista mitä radalla tapahtui. Tuskin hengitin ollenkaan.
Tehtiin pari rikkoa ja saatiin paperiin kolmoset, muuten arvostelu oli tuttua ja turvallista vitosta-kutosta. Lopputoteama oli reilu "yhteinen jännitys näkyi tänään selvästi" ja prosentteja 52 ja rapiat. Jäätiin luokkamme viimeiseksi, mikä ei yllätä, mutta toisaalta olen tyytyväinen, sillä tällä kertaa jännitti enemmäin kuin koskaan, mutta pysyin kyydissä ja saatiin hyväksytty tulos.
Kuvia ei tältä reissulta tullut ollenkaan, oli kädet täynnä vähän muuta. Oppia saatiin kuitenkin taas rutkasti. Taas kirkastui ajatus, että hevosen on mahtoton olla rento ja liikkua hyvin eteen, jos selässä istuu p*skajäykkä suolapatsas. Lisäksi pitäisi muistaa, että herkkää ja reaktiivista hevosta pitää uskaltaa ratsastaa rohkeasti, eikä jäädä matkustamaan jonkun reaktion pelossa.
Zeta on viimeisen melkein vuoden aikana opettanut minua kovin ottein. Ja hyvä niin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti